Pohjan tähti
Mietin pitkään, että julkaisenko tätä. Mietin sitä itse asiassa yli kaksi vuotta, mutta nyt tuntuu jotenkin olevan oikea aika ja paikka tehdä se. Luvassa siis elämäni synkimmistä ajoista siinnyt nälkävuotta pidempi runo, jonka toivon uppoavan edes johonkuhun teistä. Kyseessä on hyvin henkilökohtainen teos. Pääsette niin syvälle pääni sisään, kuin suinkin mahdollista. Vaan antaapa selittelyn olla, pidemmittä pohjustamisitta (onko tuo edes sana) , olkaa hyvät. (Olkoot muka liian pitkä - mä kirjoitan näitä vain itselleni. Inspiraatioillani ei ole deadlineja.) Pohjan tähti Keitä te ootte mua opastamaan Ku mun koko matka on vaan unta Sitä samaa, jossa juoksen pakoon Sitä mikä meni pieleen pieni iäisyys sitten Nopeemmin pimeeseen ku valoon Mä etin jotain turruttavaa turhaa Tabuja, sanoja, mieli epävakaa Elän vakuumissa tyhjien lupausten Seurana äänet viereisulottuvuuksien Ja vaikken koskaan sais rauhaa tähän Mä voin silti jaksaa ihan hetken, vielä vä...