Pohjan tähti

Mietin pitkään, että julkaisenko tätä. Mietin sitä itse asiassa yli kaksi vuotta, mutta nyt tuntuu jotenkin olevan oikea aika ja paikka tehdä se. Luvassa siis elämäni synkimmistä ajoista siinnyt nälkävuotta pidempi runo, jonka toivon uppoavan edes johonkuhun teistä. Kyseessä on hyvin henkilökohtainen teos. Pääsette niin syvälle pääni sisään, kuin suinkin mahdollista. Vaan antaapa selittelyn olla, pidemmittä pohjustamisitta (onko tuo edes sana), olkaa hyvät. (Olkoot muka liian pitkä - mä kirjoitan näitä vain itselleni. Inspiraatioillani ei ole deadlineja.)

Pohjan tähti

Keitä te ootte mua opastamaan

Ku mun koko matka on vaan unta

Sitä samaa, jossa juoksen pakoon

Sitä mikä meni pieleen pieni iäisyys sitten

Nopeemmin pimeeseen ku valoon

Mä etin jotain turruttavaa turhaa

Tabuja, sanoja, mieli epävakaa

Elän vakuumissa tyhjien lupausten

Seurana äänet viereisulottuvuuksien

Ja vaikken koskaan sais rauhaa tähän

Mä voin silti jaksaa ihan hetken, vielä vähän

Epätäydellistä pyhyyttä painajaisten

Oon kaltaisteni ammattilainen

Hypin mukaan ku muka tietäsin

Et mistä ja mihin, tai edes miksi ja miten

Peukalokyytejä ilman osoittavia sormia

En kuule kuulevia korvia

Halu vallata vieraita tietoja

Olla jonkun ja elää ku herroina

Kotona vasta meteliviidakossa

Ei tuu ihmisestä puhdasta puhumalla

Ratkasut löysin purkista

Ilman respaa tai potilaskertomusta

Mä oon pelkkää katumusta

Kahden elämän verran varavaroista

Velkoja ja velkomuksia

Ku en uskalla avata kirjettä nimelläni

Säppiin sisäänkäynnit, mykistä summeri

Älkää tulko, en oo läsnä

Vaikka paikalla ehkä

Kaikkee kulutettu kunniatta

Annan anteeks unohtamatta puolta

Ettehän te edes kantaneet huolta

Jos tietäisitte, oisin yksin mä yhä

Eikä auttais mun samettinen sanahelinä

Vittu mä oon perseestä

Tarjoot sytkärii, mä tarjoon huulta

Läpipääsemätön usva ja suunta

Mun kellot ei soi vaikka oon sun sisässä

Kaiken tarjoon ja sähän oot messissä

Loputonta jargonia aamuöisin

Aineet vinottaa lauseet kursiiviin

Peruslukemilla kriisistä kriisiin

Pelastinko hengen, vaiko tuhosin

Lopulta sanovat, en ollu yhtään miltä näytin

Kadun, etten vetäny enempää käteen

Elämältä, vai ehtiskö vielä

Loppu kolkutti ovella

En aio avata, en jaksa pukeutua

Mä vaan imuroin nää ja noi

Maksumiehinä kaikki paitsi mä ja toi

Itsekeskeistä hypettämistä, mä oon SM itsesäälissä

En marssi järjestyksessä

Sanon suoraan, mä en välitä elämästä

Niin egosentristä itsensäselvittämistä

Aina samaa, pälä pälä

Oliko tässä kaikki mitä sanoa

Ei tullu vissiin edes puolta valmista

Vannomatta paras, varomatta parempi

Kengättömän suutarin jalaton lapsi

Petetään vaan kaikki ketkä saattamaan lähti

Suunnan väärän näytän minä,

Pohjan tähti

Sata vuotta nousua

Ikuisuudet useemmat laskuja

Ei ollu katetta kortilla

Mut sä hoidat, sä hoidat aina

Vikaan tippaan, vikaan toppaan

Mä pelaan hippaa itteni kaa

Rakastan kulisseja, ne rakastaa mua

Kunnes jos päätän avautua

Hartaasti harkiten harsosin harhan

Päälle hohkavan todellisen, ruman ja raa’an

Ette tienneet siitä mitään ku pulahdin

Sain hukkumiset hoitaa ylhäisen yksin

Niin, yhä rakastan mä kulisseja

Mut ei tuu encoresta taputuksia

Keitä te siis ootte sanomaan

Et kuka oikees, kuka vääräs, kenen hätä

Mis olitte sillon ku mä katosin

Kun mä tän upeen sadistisen show’ni perustan perustin

Ylpeenä niin ku jonkun toisen elämää elää

Ja kaikesta saan vain teitä mä kiittää –

Vanhemmat rakkaat, ette tienneet musta mitään.