Alter

Oot tullu ytimeen Niin pitkä oli kulku, Täältä ennen ei pääse Kun on poljettu polku Siis irti minuuden loisiva pahka, Tarjoo kärynä käsitys syvin Levitä tajunta kuin parkittu nahka, Ja anna jalostuu ollakseen pyhin Sinä olet siinä Joka hetki varmemmin Sä luet nämä sanat V i t u s t i   h  i  t  a  a  m  m  i  n Ymmärsit, Koska halusin Kenen vieraan äänellä mä päässäni luen Kenen keloja sillä tässä ylitulkitsen Minkä tähden tästä jonosta kummien symbolien Juuri näin ajattelen Viritykset on siis valmiit, Taajuus hyvä lie löytynyt, Et halunnu, mut tarviit - Ja tää ääni, Se pysähtyy nyt.

Se sana on sille salaisuus, Mut sen katse jahtaa nälissään Yhtä tiukka ote On oluesta ja rakkaudesta Sinä päivänä Kun joku laskee hupun Ja pullonsa pöydälle levähtämään, Antaa vuotaa elämänsä Sinä päivänä on Lopultakin hetki seis - Olis yksin kahdestaan Ja sulais merituuleen Sulais siihen salaisuuteen, josta kuuli vain kaksi.

Syntyi Leijonaksi purppuralle taivaalle, Perhoseksi korkeimpaan kukkaan Jos muut haipui hallan alle, Hän oikoi selkää suorempaan Kasvoi Syliksi syväksi mulle ja sulle, Satamaksi läheltä löytyväksi Kai linnuksi Luoja luuli, antoi sille Siksi siipeä kaunista kaksi Jäi multa juuret pinnalle maan, Mut onneks kotonani kohta oon Heti hetkellä, kun vain saan Sut, äiti, sulkea kainaloon. Hyvää äitienpäivää, äiti.

(Tässä "klassikko" vuodelta 2011. Julkaistu aiemminkin, siis.) Aikojen alussa, kun oli ihminen vielä vastasyntynyt, vastalangennut ja jo paratiisista ajettu, vietti Jumala laiskaa päivää. Joutessaan hukutteli Hän kaupunkeja ja loi joutessansa uusia, luonnottomia eliöitä kuten aksolotlin ja sarvivalaan juoden samalla lempiluomustaan, kaakaota. Paratiisissa oli hiljaista ja elo leppoisaa. Kenties liiankin leppoisaa. Näin kului kauan. En kuitenkaan tähän hätään osaa kertoa kuinka kauan, sillä kello syntyi vasta myöhemmin ihmisen typerästä tarpeesta kavuta tuohon mystiseen numeroiden määrittelemään juoksupyörään. Kuitenkin, JONKIN ajan kuluttua oli lähellä, ettei Nietzsche kääntynyt tulevaisuuden kehdossaan, sillä Jumala oli kuolla tylsyyteen. Onneksi, kuten tiedämme, oli hänellä loppumaton ideoiden aitta. Hän päätti luoda vielä kolmannen ihmisen. Miksi, sitä ei kukaan tiedä - ja virheen suuruudesta kiistelkööt kukin keskenänsä. Hän otti palan aasin kannikkaa, pätkän vil

Aamu venyy uudeksi aamuksi, suussa alkaa maistua moraalin tuhka Kuulenko mieluummin huonot uutiset Vai sen, mitä tein eilen Olen taas tilassa, jossa muistutan enemmän jätettä, kuin Luomistyön kruununjalokiveä Harvoin tajuaa yhtä kiistatta sen, miten pettymystä kylvetään Hyytävä muistikuva, jossa näen itseni peilistä Samalla kun myrkytän itseäni viihteeksi Ehdin miettiä pitkät sekunnit, kuinka tähän onkaan tultu Käsitänkö vielä todella, ettei tämä ollut se viimeinen kerta Ja että seuraavaan kapiseen kopioon onnesta On kenties vain minuuttien matka?

Tässä puhuu taas toistaiseksi tolkkuihin tullut lapsi. Piti olla hetki viisaamman tahon hallussa, että asiat saatiin pysymään jälleen hallinnassa. Lähimmät tästä tiesivätkin. Mulla oli taas yksi niistä mun surullisenkuuluisista vaiheista. Onneksi sieltä pääsee apuvoimin pois, tai hankkiutuisin uskoakseni puiseen pukuun maan poveen äärimmäisen äkkiä.  No, kuitenkin. Tuo viikon kestänyt pesu, linkous ja mankelointi herätti - ajan kuluessa tuhottoman hitaasti jättäen runsaasti aikaa tuumailulle - ajatuksia ajatuksista. Liekö tässä mitään tolkkua, päättäkää itse. Itsestäänselvyyksiä ehkä yhdelle, mutta toiselle kenties tuuppaus kohti jotakin parempaa.  Siispä asiaan. Kun puhutaan esimerkiksi itsehillinnästä, himoista, jopa pakko-oireista tai riippuvuuksista, tulee ennen kaikkea muistaa, että mikä tahansa edellämainituista on kirjaimellisesti lopulta pelkkä ajatus. Käsite pääsi sisällä. Ei-materiaa. Jotakin, jonka unohdat vaihtelevan ajan kuluessa niin halutessasi - ja usein vaikke